Palovammoja jouluna.. Hyvä merkki?

Aivan. Mikä on sen surkeampaa, kuin .. Noh, mä kerron kaiken alusta.
Aamu meni huonosti: vanhemmat herätti vain kaksi tuntia ennen vieraiden tuloa. Hyvin inhottavaa, sillä olin toivonut mairean rauhallista hetkeä Hesarin ääressä. Ei siitä mitään tullut, he olivat jo lukeneet sen. (-.-' Ja sen jälkeen sitä on hyvin epämiellyttävä lukea, monista syistä, esimerkiksi.. noh, esimerkiksi koska se ei tuoksu musteelle ja kirpeälle pakkaspäivälle? No ei.. :D) After that mä tajusin, et meillä ei ollut tehtynä mitään. Ruuat oli vielä alkutaipaleissaan, (onneks edes oltiin edellisenä iltana käyty kaupassa ja ostettu kaikki mahdollinen) ja siivous... Well, meiän kämppä ei ole yleensäkkään mitenkään sikolätti, mutta kyllä nyt haluaisi loppujen lopuksi jotain kivempaa jouluksi.. Join teen, söin kahvijugurtin, sitten jouduin siivoamaan ja tekemään ruokaa. Meidän onneksi Chi ja MK ja AL tuli myöhässä. Muuten me oltais vastaan otettu ne ilman mitään kivaa. Meidän ihmeeksemme Chi ja MK toi kaikkea hyvää, esim. fasaanipateeta (wow. Eka kerta, ku mä edes kuulin koko jutusta.. xD) ja siianmätiä. Mä taidan olla jotenkin tosi outo, koska en koskaan ennen ollut maistanut siianmätiä. Tykkäsin ihan kympillä. Ne tuli siis jossain puol kahdelta ja puol neljältä AL lähti kirkkoon. Mä en ollut tiennytkään, et siihen aikaan on enää mitään. MK:n ja Chin olis pitäny lähtee tunnin päästä, mut ne jäi kuuteen asti. Heti, kun he lähtivät, vanhemmat meni tietsikoille ja mä lähin keittiöön siivoamaan. Siinä meni heti monta asiaa pieleen: mä en vaihtanu vaatteita (mä olin pistänyt hieman nätimmät vaatteet päälle) ja mä ryhdyin sammuttamaan kynttilöitä. Ei siinä mitään, mutta meillä on semmonen kuusen tapanen kynttelikkö, jossa on niitä pieniä kynttilöitä, jotka oli vielä hetki sitten päällä. -.-' Älkää ikinä päästäkö lapsia (mieluiten ei aikuisiakaan) semmosen lähelle. Mun oli pakko nostaa se toiselle paikalle, koska mun piti raivata pöytää, ja miten Lui tyhmyliini nostaakaan? Tietekin hieman kallistamalla! Ja tietenkin, ne hyvin kuumat steariinit läikkyvät Luin kädelle ja vaatteille ja sitten myös pöydälle ja lattialle. Very nice. Mä olin, mikä kummastutti mun vanhempia tosi paljon, ihan hiljaa. Pistin kynttelikön pöydälle ja juoksin sukat streariinissä puhdistamaan sitä mun kättä. Miksi ihmeessä steariini on niin vaikea ottaa pois? Se kuivui hetkessä.. joten eikö olisi loogista, että se myös lähtisi hetkessä? But no, mulla meni puoli tuntia, ennen ku mun vanhemmat tuli siihen, ja senkin jälkeen kesti tunti. Hyvin tehty, Lui!
Loppujen lopuksi, mä soitin siihen 24h terveysneuvontaan ja selitin ongelmani. Sniif, ne sano et se on palovamma ja sille ei voi tehdä mitään ja toivotti hyvää joulua. Sit mä seisoin siin varmaan viis minuuttia yrittäen selvitellä päätäni. Turha toivo.
Mutta yksi asia, joka ärsyttää: Chi ja MK osti mulle kalenterin joululahjaksi. Kaikki olis hyvin, ellei se ois Ruotsista. Ruotsiksi. -.-' Jos mun ruotsin numero ei nouse nyt tästä, niin ne lupas lähettää mut kesäks Rúotsiin MK:n sukulaisille. Hyvin.. palkitsevaa?!

Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta!

Lui

Inhaa tekstiä myöhään illalla

Inhaa. Minua vaivaa vieläkin niitten hupsujen tyttöjen, jotka siis olivat siellä kertsillä, jutut. Tai.. Miten minun ystäväni tekstasivat minulle sitten myöhemmin, että juhlat olivat paranneet paljon, heti kun olin häipynyt paikalta. Minua inhotti, sillä hekin olivat joutuneet siihen. Taisin olla joskus siinä itsekkin. Kolmetoista vuotias, poikaystävät 12v. Ja heillä kaikilla niin paljon ystäviä ja mahtava tulevaisuus kosmetologina viiden lapsen kanssa. Minä taidan olla jossain määrin feministi, sillä minusta koko ajatus on kammottava. Tai siis, jos se toteutuisi minun kohdallani.
Minun unelma taitaa olla .. niin, mikä on tuon edellisen vastakohta? Viisikymppinen yksinasuva, matkusteleva nainen, joka itkee aina lapsen nähdessään? Minunkin taitaa olla parasta jo nyt ajatella, minne haluaisin matkustaa. Entä se ura? Voi, enhän minä uraa tarvitse mihinkään! Minun ne viidet tuhannet miljoonat auttavat kaikkia. Hyväntekijä, entinen malli. -.-'
Iljettää. Miten kukaan haluaa olla jompi kumpi vaihtoehdoista? Toisaalta, jossain vaiheessa se taitaakin olla niin. You have 2 choises: marry or be single, olla ystäviä tai vihollisia, rakastaa tai vihata. Hassua. Ja sitten se niin ilmeinen vastaus ei olekkaan niin hieno ja mahtava kuin kuvittelee.
Lupasin itselleni, etten rakastu kehenkään, enää koskaan. Tai siis, niin, ainakaan niin kauaan kuin lunta on pihalla. -.-' Seuraavana päivänä lumesta ei ole tietoakaan. Perin hupaisaa. Sitten päätin, että minun sydämeni on haudattu asfalttiin. Mureneeko asvaltti? Hope no. Vai.. sittenkin kyllä?

Ei, nyt Lui lopettaa. Tästä tulee jo aivan liian vaikeaselkoista tekstiä. Mutta mureneeko se, edes ajan myötä?

Lui

My first Blog- ever

Heh. Nyt se on siis tehty- minun ensimmäinen blogini-ever. Hassua, että siihen on mennyt niin paljon aikaa, kaiken kaikkiaan liian paljon.
Mun päivä on mennyt ihan surkeasti: mä heräsin liian myöhään, en saanut hyviä uutisia, ja nyt, niin kuin olisin joku itsekeskeinen friikki, aloitan bloggauksen. -.-' Perin surkeaa.
Me saatiin eilen (lauantaina) todistukset koulussa. Ei ikinä, ever never never never, ole mennyt niin huonosti. Suututti ihan über paljon, mutta.. minkäs maikoille mahtaa. Ennen todistusten jakoa oli kuitenkin pakko käydä kirkossa. Ei sillä, etteikö se olisi ihan jees, mutta.. -.-' Lui has very good friends, who doesn't know anything about good shoes. Aivan. Yksi ystävistäni omasi aivan liian kauniit kengät, joilla ei tietenkään osannut kävellä tavallista vauhtia. Sinne matka oli jo aivan kauhistuttava -minäkin, vaikka oli lämpimästi päällä- jäädyin ja olin hyvin iloinen saapuessamme kirkkoon. Tiettävästihän koulun joulukirkko kestää noin tunnin. Olin juuri jotenkin rentoutunut, kun viimeinen ''soolo'' loppui. Lähdin kirkosta varmana siitä, että nyt kävelisin koululle takaisin nopeasti, kaikkien muiden mukana. Turha toivo. Ystäviähän autetaan hädässä, eikö niin? Noh, tällä kertaa kävelimme kahdestaan koko matkan. Niin kaukana kaikista, että jopa se luokka, joka oli järjestänyt paikkoja kirkolla, siis siivonnut sen koulumme jälkeen, ehti kävellä meidän ohi. Olin perin tuskastunut saapuessamme koululle. Noh, ainakin ehdin puhua ystäväni kanssa kunnolla. Toisaalta, olisinko halunnut sitä? En ole loppujen lopuksi edes niin varma, jäätymisen hinnalla..
Koulun jälkeen menimme kahville ystäviemme kanssa. Istuimme kahvilan suosituimpaan pöytään. Jonka takia (meitä oli viisi) emme voineet keskustella keskenämme. Tuolit, jotka ovat ruuvattu lattiaan, mahdollistavat sen, että et kuule, mitä toinen, sinua vastapäätä istuva, sanoo ja et pysty juomaan tai syömään mitään. Perin mukavaa. Kesken kaiken ystäväni häippäsi paikalta- tapasi vanhempansa, heitti todistuksensa heille. Kesti kauan, meinasimme jo häipyä paikalta. But, anyway, loppujen lopuksi me ajoimme ystäväni kertsille juhlimaan koulun loppumista. Surkeimmat partyt joissa olen milloinkaan ollut. Turha oli käyttää aikaa edes sellaiseen touhuun. Täysin turhaa. Paikalla oli vielä kolme tyttöä, nuorempia kuin minä, joiden taso oli hyvin housujen sisällä. Minua tuskastutti jo ensimmäisillä hetkillä. He piotivät minua tyhmänä, minä heitä. Life is. Toisaalta, kumpikin osapuoli on. He kasvavat vielä, nauravat virheilleen. Minä en. Vanhenen vain. Angst. Juhlat olisivat loppuneet noin kuudelta. Häivyin paikalta, syyttäen minun Ah-niin-huonoa muistia jo puoli viideltä. Kuulemma juhlat paranivat roimasti, heti kun minä lähdin. Tack detsamma. Minulla kesti puolitoista tuntia päästä kotiin, miksi ihmeessä ihmiset asuvat niin helvetin kaukana- ja sen jälkeen minuun yritettiin takoa jouluhenkeä. Ei hyvä.

Jatkan myöhemmin, nyt on pakko rientää tapaamaan ystävää. -.-'

Lui.
P.S ehkä mä vain angstasin silloin.. .:S eikö niin? Ne tytöt oli ihan varmasti mukavia, mä en vain tajunnut niitten huumoria.