Mä tutkin mun ruotsi-kalenteria. Ja löysin -tadaa- viikkomerkinnät! Joo, että sellaisia.
Puhdistin tätä äsken. Tää on ollut tosi hassu viikonloppu: perjantaina mä poistin kaikkea ylimääräistä kännykästä. Monta kertaa halusin heittää kännykän seinään, tai ihan mitä tahansa: heittää se ikkunasta pois, upottaa se vessaan.. En tehnyt mitään. Otin parhaat palat talteen. Tai no, musta tuntuu, että mä tulen muistamaan jotkut viesteistä aika kauan. Puhuin systerin kanssa: se sano, et periaatteessa (mutta vain silleen! xD) se voiskin lähteä meidän kanssa Ruotsiin. Mutta.. ei ehkä kuitenkaan. Sit pistin sen viestin vahingossa sille. Nolotti. Kymmenen vuotta keskellä kuitenkin.
Hyvin mukava perjantai, siis. Lauantaina keksin, että mun kiinalais-japanilaisessa kännykässä on myös Poistetut-kansio. Ja ne kaikki samat asiat, jotka juuri eilen poistin, olivat siellä. Tuntui, että kaikki asiat tulivat uudestaan pintaan. Lauantaina.. niin, lauantaina siis poistin ne uudestaan. Mutta..
Minua ärsyttää. Vanhemmat ovat siis vanhempia, mutta kyllä viidentoista vuoden aikana voisi oppia kuitenkin, mitkä asiat ovat tyttärelleen tärkeitä. Tai mun ilmeen, kun haluan jotain. Halusin ja haluan vieläkin siis, LP:t ylös kellarista. But no: vanhemmat, koko päivän aikana eivät suostuneet antamaan minulle avainta tai suostuneet tulemaan kanssani sinne. -.-' Kello on jo puol ysi, siihen aikaan ne ei anna mun tehdä enää mitään. ARGH!
PIIPPIIPIIIPIPIPIPIPIP. Hyvä viikonloppu mullakin.
Piip, Lui.
Mikä piipjuttu mullakin on? :O ja mistä lähin? Mä muuten keksin, miten mä voin olla rauhassa kotona. Menen pesee hiuksia!! Ja musiikki päälle, kovaa. Itke, naura siellä sitten, kukaan ei kuule. Paitsi että on pakko oikeasti pestä nää hiukset.
Meinasin mennä tänään kaksi kertaa sinne. Loppujen lopuksi en mennytkään. Päätin, että olisi jo liian outoa.
Isä kysyi tänään, miksi mä olen Lui. En mä vain tiedä. Synnyin sellaiseksi, niinkö? :D toi on jo paha. Liian vaikeaa minun aivoilleni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hmph, ehkä oot Lui, koska sun elämässä on alkanut uus vaihe. Mieti sitä. Vai väitätkö, että muistutat hirveän paljon parin vuoden takaista Leenaa?
VastaaPoista:D
Aika tutun tuntuinen päivis. Tosi paljon asiaa sympatisoitavissa, vaik muuten just semmonen lurkmore. Viikonloput saattavat olla jopa rasittavampia kuin koulu, vaikka kyllä mä niistä enemmän pidän. :)
-Krapu
T-M
VastaaPoistaKiitos kommentista. Ehdit sitten edes joskus tsekkaamaan tämänkiireiseltä elämältäsi. :D No ei..
Kyllä muistutan. Ainakin ne samat letit päällä. Lol. Ei mutta oikeasti. Miten mä muka olen muuttunut? -.-'' muuttunut enemmän konservatiivisesti vai?? o.O
Okei, mä olen kokonut kaikkea, yms.. Ei mitään muuta.
Hey, Krapu, miten sun parodia menee?? :D Sait aika varmasti paaljon mukaan tästäkin. ;D Ja hey, mä siistin tätä joka kerta, ennen kuin annan tän osoitetta kenellekkään. :D Ihan totta. Ei millään läpällä tai mitään. Riippuu kylläkin ihmisestä.. ;D
Krapu, sä olet ollut jo viikon poissa kohta. WHY??!!