Sumu.

Siitä, kun mä palasin Saksasta, on jo viikko. Enemmänkin, itse asiassa. Taitaa olla jopa puolitoista viikkoa kasassa nyt. Ja nämä tuskalliset päivät ovat.. kuluneet huokailujen parissa. Mun serkku saapui silloin jo maanantaina, Krapula hyppelehti jo sunnuntaina meille. Kummatkin on ihania ihmisiä, ei siinä mitään, mutta .. Krapula pakotti mut kesäyliopiston English oral Skills- kurssille. Kun me sitten saavuttiin sinne koululle, eikä ovi ollut auki, luulin, etten kestä sitä kurssia loppuun. Käytävällä kuin taisi keski-ikä olla aika reilusti yli viidenkymmenen. Siellä oli loppujen lopuksi Ktriina, joka oli meidän ikäinen ja tosi kiva, sekä muita alle 30 olevia ihmisiä meidän lisäksi.. kolme. Ne oli kanssa tosi mukavia. Torstaina, kun kurssi siis loppui, oli jopa haikeaa poistua luokasta. Oltiinhan me vietetty siellä jopa noin 25 tuntia näiden ihmisten kanssa.
Perjantaina Krapula muutti takaisin kotiinsa. Ja minä jäin serkkuni kanssa.
Serkku on mukava ja mahtava henkilö, mutta välillä tuntuu siltä, että hänelle kamera (ja mahtava kamera se muuten onkin) on tärkeämpi kuin.. tiedä mikä. Usein miten, jos olemme nyt kaupungissa, jossain vaiheessa hän työntää kameransa käteeni, eikä sano mitään. Olen jo oppinut: se tarkoittaa sitä, että täytyy valokuvata. Häntä. Ensimmäisinä päivinä, en voi kieltääkkään, se on mahtavaa ja hauskaa. Kamera tuntuu näpsivän niitä kuvia itse. Vähän ajan päästä tunnen itseni typerykseksi. Serkku kommentoi kuvia jälkikäteen ja kuvaushetkellä täytyy olla hipihiljaa, ja olla muutenkin mieliksi, jotta saisin kameran edes käteeni. Kerrankin menimme rannalle, vaikka oli kylmä, huonot kengät päällä ja sanoin asiasta. Valokuvasin häntä melkeinpä puoli tuntia.
Katselimme Chi:n ja äidin kanssa silmälaseja. Täytyisi hankkia uudet.. Jossain vaiheessa jompi kumpi niistä sanoi, että olen aina hyvin.. tiukka?!. Laseja ei hankittu, ja meidän hipsutellessa Sokokselle katsomaan serkulle jotain vaatteita (olen viettänyt kuluneella viikolla enemmän aikaa miesten vaateliikkeissä kuin naisten.. oO') löysin ja ostin itselleni housut. Jotka ei ole ollenkaan mun.. tyyliset tai mitään. Äiti sanoi minun kokeillessani kotona eri paitavaihtoehtoja housuihin, että muistutin opiskelijaa Kansasista tai Oklahomasta. Päättele siinä sitten, onko se hyvä vai huono asia.

Mä taidan muutenkin olla vähän sumussa nyt. Ajatus kulkee hitaasti ja asiat eivät tunnu edes koskettavan minua. Vanhemmat testasivat jotain autoa viime viikolla ja meinasivat tehdä muutamankin kolarin Länsiväylällä. Vika oli siis autossa, ei heissä. Kun he kertoivat asiasta, reagoin ennemmin jaahas-sanomalla kuin itkemällä ja pakottamalla hankkimaan jotain ihme asioita. Toisaalta, Chi lupasi, tai sanoi jotain siihen suuntaan viittaavaa, että pistää mut jaloilleen sumusta, sitten kun on aikaa. En vain ole varma, haluanko sitä päivää lähimaillekkaan.

Ainoa asia, joka "sumun" läpi hohtaa, on se, että haluan muuttaa ja muuttua. Hyvä alku, eikös? Varsinkin ysiluokalle. Mä.. Musta tuntuu nyt, ettei ole ihan viisasta kirjoittaa näitä asioita tänne. Kuitenkin. Mä herään jo viikon ajan se ajatus päässäni: pois. Pois. Pois! Viiden minuutin ajan mä taistelen ajatusta vastaan ja sitten "voitan". Haihdutan sen pois.
Vaikka kyllähän mä tiedän, ettei viisitoista vuotias, ilman työpaikkaa ja parantumaton romantikko, voi muuttaa.

Lui, remember: you're the idiot of this world. You can't win, you can't be the second.